Näytetään tekstit, joissa on tunniste kampaaja. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kampaaja. Näytä kaikki tekstit

perjantai 29. heinäkuuta 2016

Roadmap

Oppimista on tiedossa tuhoton määrä. Toistaiseksi kykenen saksilla leikkaamaan ainoastaan paperia ja siihenkin tarvitaan apuviivat. Tukkaa pitäisi huhujen mukaan pystyä katkomaan ihan ilman. Puoliksi tyhjä kuppini miettii, että kuinkahan monesta asiakkaasta teen tahattomasti kaljun.

Opetussuunnitelman mukaan sisäistettäviä palikoita on määrällisesti aika vähän, mutta osaamispisteiden (opintopiste 2.0 mitä ilmeisimmin) määrä / lokero on aikasta rivakka.


  • HIUSTEN LEIKKAAMINEN JA PARTAKÄSITTELYT (35 osp)
  • KAMPAUKSET JA EHOSTUS (20 osp)
  • VÄRJÄYSKÄSITTELYT (30 osp)
  • PERMANENTTIKÄSITTELYT (15 osp)
  • HIUSALAN YRITTÄJYYS JA YRITYSTOIMINTA (20 osp)


Tuohon päälle olisi nivaska vapaasti valittavia osuuksia, joita aiemmin suoritettuun tutkintooni nojaten, minun ei olisi pakko nakutella. Ajattelin kuitenkin maksimoida informaatiokuormituksen ja viedä pääni sivistettäväksi vapaa valintaisesti. Se mitä valitsen, on toistaiseksi sumuinen utupallo etäisessä horisontissa. Perusopinnoista eniten kiinnostuskiharoita aiheuttaa saksiminen, värit sekä kampaaminen. Vähiten odotan permanenttirullia. 

Eksyin opetussuunnitelmaa kalastaessani esittelyvideoon oppilaitoksen sivuille. Ammatin mukana seuraavista tiheistä sosiaalisista tilanteista johtuen tässä pitäisi ennen elokuuta löytää omaan luonteeseeni jostain aurinko. Missihymyjä harjoiteltiin toukokuussa pikkusiskon kolmikymppisillä. Joudun luultavasti turvautumaan alku päivämäärillä sellaiseen, jos sarkasmiin taipuvainen introverttisyyteni on epätoivottava varustelu.




torstai 28. heinäkuuta 2016

Se unelma

Rakentelen parhaillaan pilvilinnoja. Täällä pastellipinkissä hurmiossa opiskelu-uran ensimmäistä päivää odotellaan kalenteri nenässä ja herätyskello esiasetuksilla. Malttamattomuus on huipussaan, kun tää tahtoo päästä hipelöimään kourakaupalla tukkaa, sutimaan raitaa johonkin elolliseen tai ainakin vähintään naksuttamaan saksia auki ja kiinni. Ekspressionismi tason luovia kampauksia vilisee silmissä hampaita pestessä ja Pinteresti boardit kärsii ylitarjonnasta aamukahden öinä minun  paikantaessa Haluan Kokeilla Tuota -luomuksia internetin syvennyksistä.

Reaali maailman ekana aamuna todennäköisesti poltan itseni suoristusraudalla, kahvit kippaan auton keskikonsoliin enkä löydä auditorioon ilman opaskoiraa. Oman säväyksensä tilanteeseen tuo 15 vuotta itseäni nuoremmat opiskelutoverit. Viimeistään elokuun 10. päivä opin ainakin pelaamaan Pokemon GO:ta, jos muuta ei käteen jää.

Tässä sekunnissa ja käytännön tasolla yritän keskittää ajatuskulkua kohti tarvittavien hankintojen listaa. Luettelolapun perusteella työkaluja olisi ostoslistalla jos jonkinmoista.


  • KAMMAT (5 kpl)
  • HARJAT (6 kpl)
  • VEITSET (2 kpl)
  • SIVELTIMET (3-4 kpl)
  • PINSETIT
  • SUOJALAPUT RIPSIEN VÄRJÄYKSEEN
  • KLIPSEJÄ (30+ kpl)
  • SUIHKEPULLO
  • TYÖVÄLINELAUKKU
  • SUOJAESSU JA KAPPA
  • HIUSTENLEIKKAUSKONE
  • OHENNUS- JA LEIKKAUSSAKSET
  • HARJOITUSPÄÄT (2 kpl)
  • TYÖHOUSUT JA KENGÄT
  • KIRJAT (3 kpl)

Melkein huimaa päätä tämä. Shoppailuholistimaiselle ihmiselle edellä mainittu litannia olisi mitä ilmeisimmin taivas. Minulle aukko kukkarossa. Onneksi aakkoset on jotakuinkin hallussa ja suunnitelmia loven kattamiseen on ABC:n verran. 

Ensimmäisenä tahtoisin kuitenkin tilata jostain aamukamman. Sellaisen, jossa olisi piikkejä maksimissaan yksi.