Koska yleensä en yhdestäkään asiasta selviä suoraa viivaa kulkemalla, niin en viitsinyt perinnettä rikkoa tässäkään tikkisaumassa. Keitetyt kahvit valutin suurimmaksi osaksi työpöydän kautta kissan kuppiin ja koululle saavuin kaksi tuntia liian aikaisin. Ajoissa oleminen oli sikäli hyvä asianhaara, että auditorio D:n sijasta odottelin orientoitumista alkavaksi versio A:n ulkopuolella. Paikalle ryppäinä kerääntyvät 16-vuotiaat lippispää poikaset saivat kaivamaan puhelimesta nettisivuja ja laukusta paperin muotoista informaatiovarmistusta ajatukselle, että joku seikka ei ole maalissa saakka.
Puolen tunnin harhailun ja parin setämiehen suunnan osoittelun myötä, oikea osoite löytyi lukion hallitseman rakennuksen puolelta. Samaan syssyyn selkisi aikatauluun se pari tuntia ylimäärää, joista selvisin Valio Laten voimauttavalla vaikutuksella ja vessa jonossa huvittumalla.
Auditoriointi sessiot pitivät sisällään haitari musisointia, rekisteröimättömän määrän esittäytyviä opettajia sekä noin sata kappaletta hämmentyneitä tuoreuunisia oppilaita. Viidentoista minuutin penkissä kahisemisen jälkeen päästiin itse asiaan ja ryhmäohjaajien viitoittamia käytävämarsseja pitkin luokkahuoneisiin kuulemaan spesifioitua tietopakettia tulevasta.
Oma ryhmäni koostuu loppupeleissä Pokemonittomista, pääosin täysi-ikäisistä kanssaihmisistä. Ensimmäisen nelituntisen puitteissa voisin sanoa porukan vaikuttavan kovin mukavalle. Parin yksilön kanssa löysimme jo samaa sävellajiakin nakkikeiton lusikoinnin lomassa.
Kaiken kaikkiaan ensimmäinen päivä oli niputettuna plussamerkkinen kokemus, vaikkakin viimeisenä piste iinä meinasinkin jättää puhelimen latureineen viettämään yötä lukittuun luokkahuoneeseen. Kanslistisihteerihenkilöllä oli onneksi taskussaan sekä avaimet että aikaa, joten kansallista iPhone-hukassa -hätätilaa ei tarvinnut täkäläiselle reunalle Suomea julistaa vielä tälle keskiviikkoa.
