tiistai 9. elokuuta 2016

Color Correcting

Enää ei haittaa vaikka kasvojen väritys muistuttaisi sateenkaarta. Kaikki kameleontti kirjavuudet on mahdollista kadottaa oppisenoikealla korjaamo tekniikalla. Kansainvälisesti puhumme color correcting sutinoista. Tuotteita tähän puuhaamiseen löytyy nykyisellään melkeinpä jokaiselta kosmetiikka valmistajalta sekä koostumuksia puuteriskekkereistä voidemaisiin. Omissa hyppysissä on pyörinyt aiemmin mainittu NYX Color Correcting Concealer. Hurjan ihastuttavan kiva värkki tämä.



Kuva: nyxcosmetics.com




Toiminnallisuuden idea on hyvinkin yksinkertainen, jos ikipäivänä on pienintäkään huomiota kiinnittänyt vastaväri teorioihin. Esimerkkinä väriympyrän vastapääty naapureina keikkuvat punainen sekä vihreä. Jos naamasta löytyy punaista, vihreyttä päälle läimimällä ongelma on hävitetty. Sama toimii myös toisinpäin, jos jostain kumman syystä iho sattuisi vihertämään.



NEUTRALOI SINISEN, VIOLETIN SEKÄ SYVÄT PUNAISEN SÄVYT.
tummat silmänaluset // silmän sisänurkka




NEUTRALOI PUNOITTAVAT ALUEET.
nenä // nenän pielet // posket // leuka // otsa // näppylät




NEUTRALOI KELTAISUUTTA, HELEYTTÄÄ IHOA.
poskipäät // otsa // nenänvarsi




NEUTRALOI KEVYTTÄ SINERTÄVYYTTÄ, KIRKASTAA IHON VÄRIÄ.
silmienaluset // tummat tai elottoman väriset iho alueet




PALETIN KAKSI MUUTA SÄVYÄ TOIMIVAT PEITEVOITEEN TAVOIN.




Koko kakkupalan käyttö vaatii pientä harjoitusrataa laajimmassa mittakaavassaan, mutta on oiva apu teorian upottua kaalin perälle saakka. Alku taipaleella jo pelkästään keltainen / vihreä / persikka yhdistelmällä pääsee kilometrien verran vähemmällä meikkivoiteen tursuttamisella.

Murusiin pilkottuna rata menee ympäri siten, että kasvojen pesun jälkeen iho kosteutetaan normaalisti. Kosteusvoiteen imeydyttä pohjustusvoidetta kehäraakkiin ja sen jälkimainingeissa värejä oikeille paikoilleen. Annostelun apukaverina voi käyttää sivellintä taikka sormea, levityshäivytykseen suosittelen Beauty Blenderiä tai meikkisientä. Oman naaman väärät värit löytyvät hyvin pitkälti seuraavilta paikoilta, isoimpana ongelmana punoitus.






Neutralointi urakan jälkeen iholle levitetään normaalissa järjestyksessä meikkivoide, peitevoide, contour/highlight tavarat, puuterit ja muut mussukat. Meikkivoiteesta tarjoan sellaisen vinkitysdiilin, että laiha laatu tai pigmenttiköyhä voide ei välttämättä peitä korjausvärejä alleen. Valinta sen suhteen on suositelvaa tehdä BB-voiteiden ja vastaavien kepeiden aineiden ulkopuolelta.










maanantai 8. elokuuta 2016

Passaa panna muistiin

Olen syvästi muistikirja addikti. Siispä sunnuntaisen ekskursion tavoittepulla oli paikantaa kasa paperista materiaalia, johon voin kaiken oppimiseen liittyvän oleellisen sekä olemattoman informaation raapustaa. Visuaalisen esteetikko takaraivon vuoksi tähän pestiin ei mikä tahansa ruutuvihko kelpaa, joten pakko oli suunnistaa rapuisammille vesille.

Tuossa kaksinumeroisen kilometrimäärän päässä kököttää kauppakeskus läjittymä, josta löytyy putiikkia melkeinpä jokaiseen tarpeeseen kommandosta kodin sisustajaan. Paperi lajikkeita myyvistä sopeista ihanimmaksi osoittautui viirit heiluen tanskalaisilla juurilla varustettu Tiger. Silkkaa silmäkarkkia koko diili.

Sylin kautta ostospussiin päätyi kaksi A5 lokeron muistikirjaa opintoja varten sekä lisäksi random Tarttee Tehä -listoja ajatellen pienempi taskutyyppi. Lyijytäytekyniä ei ole koskaan liikaa, joten niitäkin otin jippiiijeiwuhuu väriskaalan verran.







Vielä jäi uupumaan kalenteri sekä pika note-to-self vihkoversio(t). Asiaytimien sisäistäminen ennen tenttiä tai muuta kuulustelua onnistuu parhaiten, jos informaation kirjoittaa lukemisen kyljessä maalaisjärki vaatteisiin. Jenkkityylin legal pad meininki olisi kalliomainen sana. Ruudutetut paperit eivät ole houkutus jonossa.




Kuva: staples.com



Kalenterin löytyminen sitä vastoin on jokaisen vuoden isoin harakanpesä solmu. Mainitulle tuotteelle en osaa sanoina tarkkoja speksejä listata. Tuntuu olevan samaa maaplänttiä, kuin ihmissuhteet. Se kolahtaa sitten, kun käy kohdalle. Muutama vuosi takaperin löysin täydellisen, mutta se oli yhden vuoden iloparty. (Kalenterin, ei ihmissuhteen.) Valmistaja ei perinne liukuhihnalle ilmeisesti tahtonut hypätä, koska seuraavana vuonna jäin nuolemaan sormenpäitäni. 

Ulkomuodoltaan tuo kaikki vaatimukset täyttävä otus muistutti edellä kuvatuista muistikirjoista pienintä kovakantisena versiona. Vastaavaa ei ole toistaiseksi tullut Suomessa vastaan, joten mahtaa olla raollinen pakko turvautua ulkomaisiin verkkokauppoihin.


Opintojen alkuun olisi kaksi päivää. Pulssia jännittää lujan puoleisesti. Tuntuu lähinnä siltä, kuin ranteeseeni olisi muuttanut adoptiosammakko.







lauantai 6. elokuuta 2016

Criminal Inspiration

Otetaan tälle lauantaille pintaliito sukellus näyttävämmän meikin syntytarinaan keväämmältä tätä vuotta. Ystäväiselläni oli isompaa menojalkaa ohjelmistossa tuolloin, joten tukkanaamakombinaationkin oli syytä korreloida tilanteen kanssa. Ehostustoiminta ei aina katso aikaa tai paikkaa, siispä vaaditun aikataulun puitteissa kävimme astialle aamutuimaan ennen viittä.

Lopputuloksen miellyttävyyden maksimoiseksi, toivomuksia saa ja pitää esittää syvimmän mahdollisen porakaivon verran. Käsillä olevassa tapauksessa suuntaviivoiksi toivottiin Britney Spearsin Criminal musiikkivideolla näkyvää tyyliä. 



Kuva: cdn4.rukkle.com



Lähtötilanteen kartoituksen jälkeen, hamstrasimme työkaluiksi tukun tuuheita irtoripsiä sekä rivistön mustan, ruskean, kullan ja persikan sävyisiä luomivärejä. Tavoitteena oli utuisen sumuhumuinen näyttävä silmämeikki sekä kuulaan hehkeän heleä meikkipohja.





Kahden metrin meikkivoide tatura kerros ja kuulaus eivät samaan lauseeseen tappelematta mahdu. Pohjustukseen tarvittavat kosmetiikat annostelin BB -voide purkista helmiäisvoiteella ja aurinkopuuterilla viimeistellen.

Silmämeikkiä kannattelevana tukipilarina toimivat ihanaisen hienojakoiset en-kuolemaksenikaan-muista-minkä-merkkiset -tekoripset sekä tumma, luomivaon luonnollista varjoa korostava savusilmäinen luomiväriyhdistelmä. 

Huulet jätettiin neutraaliin värityskuppiin, lukuunottamatta ohuen ohutta siivua kullan puolelle kalleellaan olevaa huulikiiltoa. 







Hiusten pituus ei aivan kohtaa suoraan verrannollisuutta Britneyllä ja ystävälläni, joten suoristamisen jälkeen tukka sai osakseen pöyhintää ja pinsettisormi nypintää tekstuurin ja volyymin luomis tarkoitusperillä varustettuna.

Ystäviä meikatessa aikataulujen pissiminen ohi astian on yleensä enemmän sääntö kuin poikkipuu. Tässäkin tapauksessa kerronta puolin ja toisin oli sen verran polveilevaa, että sovitusta maaliviivasta mentiin ohi puolen tunnin verran. Isoa vahinkoa ei kuitenkaan päässyt syntymään ja luotu kokonaisuus kesti varistumisrapistumatta seuraavan aamun pikkutunneille saakka.









torstai 4. elokuuta 2016

Make-up Map

Käytännössä meikkaaminen on illuusioiden taikomista sekä varjojen ja valojen perässä juoksemista. Tällä hetkellä kaikkien syvemmin asiaan perehtyneiden huulilla keikkuva contouring / hightlighting saattaa olla kinkkistä puurtamista, jollei silmä tiedä mitä naamassa olisi tarkoitus zoomailla. Kokemattomissa käsissä tekniikka aiheuttaa lähinnä akuuttia tahtoa lyödä päänsä lähimpään tiiliseinään (I've been there) ja vastaavasti kokeneissa hyppysissä tuloksena on useimmiten ihminen, jota ei natural tilassa samaksi tunnista. Googlen ennen ja jälkeen tarjonnasta voi kukin poimia häkellyttävimmät tarinat. Yritän itse osua jokseenkin keskiviivalle tuota skaalaikkunaa, tavoitellen sitä luonnollisemman puoleista lopputulemaa. 









Tärkeimmät ankkuripisteet tässä keitoksessa löytyvät kasvojen luista sekä kokonaismuodosta. Oma naama on kaikkien mittausperiaatteiden mukaan hippusen kallellaan pyöreästä ovaaliin, joten varjostus lokaatiot löytyvät otsasta, ohimoilta, poskiluiden alta sekä leuasta. Tällä kombinaatiolla saa mukavasti ryhtiä ilmeeseen sekä 3D efektiä piirteisiin. 

Korostuksen tarkoituksena on nimensä mukaisesti nostaa esille kohtia, jotka ovat esteettisesti ilo silmälle. Samaisella menetelmällä peittelen myös väsymyspussit silmien alta. Ei ole mitenkään isosti kivaa näyttää siltä, että voisi vuokrata makuupussille sijan seuraavalta vastaan tulevalta bussipysäkiltä. Lisäboostia korostushehkutukselle voi sitten nakata palettiin vaalealla helmiäisvivahteella.

Säännöistä nyrkein ja mieleen taottavin on häivytys. Suosittelen kaikella keräämälläni lämpöisyydellä tekemään edellämainitun huolellisemmin, kuin kirurgi välttelee aivastamista. Liikehdinnän suunta on ylös ja hiusrajaa päin. Korostus ensin, varjostus sitten, helmihässäkät viimeisenä. 






Silmämeikin anatomia onkin hieman monimutkikkaampi ja roikkuu monesta eri kuvakulmasta. Silmien muoto, luomet, väritys, ripset, kulmat liibalaabadaadaa. Omistan huppuluomet, joten isoimmassa roolissa on silmien esille kaivuu. Teenkin aina ensimmäisenä pykälänä meikkikynällä kuvan mukaisen kartoituksen luomien mittasuhteista, jotta luomivärin tuputtaminen käy ilman kiroilua. Ytimenä hommassa on apumerkkaus silmät auki. Tärkeintähän on se miltä pärstä näyttää siinä jamassa, harva kun harppoo menemään silmät suljettuina.

Kynäilyn jälkeen häivyttelen mielentilan väristä tummuutta varjoksi luomivakoihin. Liikkuvalle luomelle lykkään aina pelkkää vaaleutta. Eyeliner ei ole ystäväni, joten säästän sen käytön ulkopuolisille meikattaville. Selkeä linjaisuutta katseeseen haen rajauksella yläluomen sisäpuolella sekä laadukkaalla ripsivärillä. Räpsyttimien kähertämisen jälkeen, operoin väriä siksakki liikkeellä taivuttaen ripsiä kohti nenää ja otsaa, sekä ulkoreunalta ohimon suuntaan. Geeniboolista ei irronnut tuffpuff -mallisia tuuheuksia kun ripset sain, joten kaikki pirkkaniksit ovat tallessa kaulukseni taitteessa.

Nyrkkisäännön serkkuna seikkailee kulmien tärkeys. Älä hyvä nainen jätä kulmia nyppimättä ja muotoilematta. Kaikki edelliseen puurtamiseen käytetyt minuutit valuvat pohjaveteen, jos yksi kasvojen ilmettä antavimmista elementeistä harottaa kohti Etelä-Mannerta. Siisti hajakarvat veks, kampaaharjaa ja lisää edes hailakka tujaus värirajausta, jos et korostetun näkyvistä versioista piittaa.






Koko mapsia ajatellen ja summasummaruna suosittelen nappamaan peiliä käteen ja etsimään omien kasvojen varjopaikat, korkealla sijaitsevat kauneudet sekä luiden muotokohdat. Muun muassa Pinterestistä löytyy kasoittain ohjetta kuinka minkäkin muotoisia kasvoja kannattaa varjostella. Kosmetiikkana välinettä löytyy sekä voidemaista, että jauhemaista. Testaa ja mene metsään -taktiikalla löytyy varmanakkina se itselle käypäisin vaihtoehto.






keskiviikko 3. elokuuta 2016

Arkista meikkausta

Meikkipohja on jotakuinkin yhtä tärkeä, kuin talolle perustus. Ilman sitä kaikki valuu, uppoaa ja rapistuu. Arjessa elo on yleensä sitä laatua hektistä, että peilin edessä ei kovinkaan monena tiistaina ehdi töpöttää tuntitaksalla. Niinpä yksinkertaisuus on kaunista. Inhoan hutilointia ja kiirettä, joten perustavanlaatuinen rutiinisen yksinkertainen arkimeikki syntyy rapsakassa puolessa tunnissa. Olettaen siis, ettei kovin montaa sivuhyppyä tarvitse sovittaa agendaan.







Kuten tuonnempana mainitsin kasvojeni iho on totaali skitsofreenikko. Aavikkomaisen kuiva, mutta silti rasvainen. Koitapa siinä sitten löytää oikea purnukka. Testilabran läpi on taputeltu useampi merkki ja koostumus, mutta aina sama ongelma nakkaa kuraa silmille. Voide kokkaroituu otsalle, nenänvarteen ja poskille. Tuo kymppinapainen meikkivoide on siis vielä löytämättä ja tällä hetkellä viransijaisuutta pyörittää L'oréalin Paris Nude Magique CC -voide anti-redness ominaisuudella. 



Kuva: lorealparis.fi





Kuva: nyxcosmetics.com





Kosteusvoide lääringin jälkeen levittelen edellämainittua  CC tavaraa sopivan smoothin ohuen kerroksen piilottamaan punakat aluevaltaukset poskilta ja nenämaastoista. Tämän jälkeen lavalle astuu NYX varjostus / korostus paletti, josta sipaisen viivaa poskiin, leukaan ja otsalle. Häivyttelyt sekä pienet puuteri tujaukset kehikkoon ja pohjustus on siinä. Lopputulos on höyhentä matkivan kepeä ja metsäpuskan luonnollinen. Sementtiin valettu naama ei mammutin lailla minua innosta.









Silmissä suosin tiiviisti ruskean, kuparin ja vaaleanpunaisen eri vivahteita. Toisinaan iskee myös violetti villitys, jos tulee akuutti tarve kaivaa esiin silmien vihreyttä. Killerkommando musta luomilla ei jotenkin päivätarpeisiini istu. Juhlissa ja menojalan vipellyksissä voi sitten käyttää naamaansa hiiren verran enemmän draamaa ja sitäkin mieluiten pelkissä ripsissä.


Mainittakoon näin jälkilausumana, että puhelimeni kamera on vielä äksän mittaisen hetken epäkunnossa ja luo jokaiseen kuvaan näppärän luolaefektin. Katsokaa keskelle päin ja ottakaa ignore.  ;)

















                                                                  

tiistai 2. elokuuta 2016

True Identity: Sheep Mode

Päässäni kasvaa lammas. Itse en siitä tykkää, mutta tuli geeniperimän mukana, joten poiskaan ei saa. Tai voisin toki surrutella leikkurilla sotilasmallin siilin, mutta juuri nyt ei ole kalenterissa halua moiseen. Siispä tuskassa kaivan aamusta toiseen hätäponnareita sohvatyynyjen välistä ja opettelen kaikessa hiljaisuudessa määkimään.







Kaiken kattavia vinkkivitosia olen lukenut ja sitä kautta kokeillut, mutta mikään taikaisku ei ole toistaiseksi saanut palloa kääntymään tykkäämisen akselille. 



ÄLÄ KÄYTÄ HARJAA // KOSTEUTA // KUIVAA PURISTELLEN, ÄLÄ HANKAA // KOSTEUTA // ÄLÄ FÖÖNAA // KOSTEUTA // MUOTOILE SORMILLA // KOSTEUTA // KIROILE // ETSI SE HÄTÄPONNARI //







Rakastan suoristusrautaa. Kokkaisin vaikka ilman kattiloita ennemmin, kuin luopuisin tuosta sileiden suortuvien kuningattaresta. Jotta kosteutus x 100 ei haihtuisi talitinteille, tarvitaan pohjalle, väliin, alle, päälle ja sivulle tököttejä useammasta purkista. Goldwell Stylesign on ihan parasta tässä lokerossa.



Kuva: keune.com

KIHARALLE TARKOITETTU HOITOAINE
KEUNE CURL CONDITIONER





KUUMUUDELTA SUOJAAVA MUOTOILUNESTE
GOLDWELL STYLESIGN HOT FORM

// Kestävään muotoiluun ja silottamiseen // Pitkäkestoinen Anti-Frizz -ominaisuus //
Sisältää lämpösuojan aina 200 °C:een asti //







KUUMUUDELTA SUOJAAVA SUIHKESEERUMI
SLEEK PERFECTION

Vähentää hiusten katkeilua jopa 50% // Antaa pitkäkestoista, silkkistä sileyttä
 //
Jopa 24 tunnin kosteussuoja
 // Sisältää lämpösuojan aina 200 °C:een asti





Kuvat: fi.goldwell.com

VOLYYMIA ANTAVA HIUSKIINNE
BIG FINISH

 Koko päivän kestävään voimakkaaseen pitoon ja volyymiin
 //
Suojaa hiuksia ilmankosteudelta //





Suoristamisen negatiivit löytyvät kellosta ja hiuksia kuormittavasta kuumuudesta. Föönauksineen päivineen operaation saattaa hujahtaa jopa tunnin verran. Siinä ajassa ehtii puoli kylää kyllästyä ja iso lohko aamutorkutusta katoaa sähköyhtiölle. Ilman ollessa kostea, viidentoista sekunnin pyrähdys ulkomaailmassa ja koko urakka oli yhtä hyödyllinen, kuin kompassi suuntavaistottomalla.

Sain kohtalotoveriltani vinkityksenä passituksen hakemaan KEUNEN Curl Definer putelin. Sitä kun sivelee tukkaan, niin pitäisi edes tovin verran näyttää salonki lampaalta kerinnän tarpeessa olevan yksilön sijasta. Toistaiseksi en ole käskettyä retkeä suorittanut, mutta jospa ennen opintojen alkua hakisi yhden satsin sohvatyynyn väliin niiden ponnareiden seuraksi.



KEUNE
CARE LINE KERATIN CURL DEFINING CREAM












maanantai 1. elokuuta 2016

Tahdon tämän TOP 4

Aparaatteja, värkkejä ja vimpaimiahan löytyy markkinoilta ja markkinoiden ulkopuolelta niin monia, että epätavallisempikaan tallaaja ei perässä pysy. Aikojen saatossa murto-osasta erottuu väkisinkin ne saalistuskohteet, jotka tahtoisin omistaa. Jotta pysytään aiheessa kokkaamatta sillisalaattia, tämä Tahdon -lista koostuu pelkistä kauneusgenren hutuista.

Isot jättihype merkkituotteet eivät ole ikinä sukilleni tehneet mitään humppapyörityksiä itseisarvona. Jos jotain merkkiä kohtelen hallelujah otteella, niin se johtuu vain ja ainoastaan siitä, että palvelee sitä tarkotusta johon olen sen ostoskorini kautta kierrättänyt. Tästä hyvä esimerkki on Apple, jolla ei tosin kauneuden kanssa ole mitään tekemistä.





1. GHD V GOLD CLASSIC STYLER


Ykkösen paikkaa halutuksien joukossa pitää päivitetyn mallin suoristusrauta. Nykyinen valikoimistani löytyvä ghd on kotoisin vuodelta 2008. Veteraanisotilaan uskollisuudella tämä päivieni ilo on hommansa hoitanut, eikä suoranaista vikaa laitteessa ole vieläkään. Silti olisi kiva vaihtaa tuoreempaan malliin ihan siitäkin syystä, että tekniikka tuppaa kalenteri vuosittain keksimään jotain uutta.




ghd V Gold Classic Styler
Kuva: ghdhair.com





2. SIVELTIMET & BEAUTY BLENDER


Kuten häämeikki -postauksessa mainitsin, kunnon meikkisiveltimet lähtevät mäkilähtökiihdytyksellä ostoslistalle. Vloggaaja Lauren Curtisin sutimista hyvän tovin seuranneena, törmäsin mutkan kautta  Makeup Geek luomiväreihin ja stalkkeroinnin tuloksena tömähti eteen kaikkea muutakin kivaa, kuten esimerkiksi niitä suteja.







Kuvat: makeupgeek.com





3. PRO MEIKKIPALETIT


Kolmannella sijalla keikkuu PRO tason kosmetiikka. Tähän päivämäärään mennessä harrastuspohjalta heitetyillä keikauksilla käytettyjen merkkien kavalkadi rivistöön on mahtunut Avon, L'oréal, Maybelline, Clinique, MAC, Dior, Max Factor, Lumene, Rimmel, Lancome, NYX ja monia muita. Isoimmat aplodit tarjoilen KAtsing hintaisille versioille. Ilmeisesti rahalla saa ja hevosella pääsee myös kosmetiikka piireissä. Silmäni - tai kukkaroni - ovat vahvan kierosti kallellaan NARS Cosmeticsin suuntaan mitä contouring / poskipuna / luomiväri kekkereihin tulee.








Kuvat: narscosmetics.eu





4. TOIMIVA MEIKKIVOIDE


Kasvojeni iho on ollut pidemmän aikaa murheinen kryyni. Pintakuivuutta ja rasvaa samassa sekamelskassa, joten olen karusellimäisen pyörällä päästäni meikkipohjan valitsemisen kanssa. Toistaiseksi passeli meikkivoide leikkii kuurupiiloa arvaamattoman kaupan hyllyllä ja minä leikin survivalistia CC -voiteiden kanssa.